Lintukuvaviikko 06/2016

 



Merikotka
White-tailed Eagle Haliaetus albicilla
6.2.2016, Porvoo, Finland
Canon EOS 1D X, 840 mm, f/5.6, ISO-4000, 1/1000 sec. Hand held




Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest):

10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Satisfactory
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

Sunnuntai oli näin helmikuun päiväksi aivan kauhea, perjantai ja lauantai olivat vielä siedettäviä retkisäiden puolesta, vaikka parempia valoja olisin toivonut.

Perjantaina vietin tovin aikaa valkoselkätikkojen parissa. Ensin yritin päästä kuvaamaan spontaanisti löytämääni koirasta, mutta se pysytteli ylhäällä puissa ja oli lisäksi kovasti liikkuvaa sorttia.Bongattu naaras valkoselkätikka oli sen sijaan hyvin yhteistyökykyinen.

Lauantaina iltapäivällä ajoitin meren jäälle menon sääennusteen mukaan yrittääkseni lumipyrykuvia. Merikotkia oli parhaimmillaan tusina yhtä aikaa näkyvissä. Jotain kuviakin syntyi, mutta suurin osa kotkista siirtyi pyryn alkaessa metsiin. Sentään yksi nuorukainen jäi, jäälle tehden lopuksi lähiohilennon matalalta niin, että lumipyry näkyi hyvin taustan metsää vasten.

Winter seems to be over already here in Southern Finland. Weather forecast gives around zero temperature for coming ten days - at least. However ice at coast and lakes is mainly strong “steel ice”, so it means that it will not melt easily and it should be quite safe to go out on ice to try pictures of White-tailed Eagles.

 





Kiitos palautteesta - Thanks of feedback

Voit antaa kuvalle palautetta alla olevaan tekstikenttään. Teksti tulee esille viikonkuva-sivuille.

You can send comments or ask the photographer a question by using the form below. Your comments / questions will be published on the ‘Picture of the week’ page.

Viesti/Message:


Nimi tai tunnistettava nimimerkki/Posted by:


NimimerkkiPalaute





Merikotka
White-tailed Eagle Haliaetus albicilla
6.2.2016, Porvoo, Finland
Canon EOS 1D X, 840 mm, f/10, ISO-2000, 1/2000 sec. Hand held



Edellinen viikkoLintukuva.fi Seuraava viikko