Etelä-Suomen metsistäkin löytyy paikoin sen verran naavaisia oksia, että varpuspöllön voi sellaiselle istuttaa.
Lauantaiaamu alkoi hienosti teeren soitimella. Kukot eivät kauaa paikalla viihtyneet, mutta pääsin jo mukaan kevään kiihkeään tunnelmaan. Vaikka maisemat ovat vielä täystalviset ja eikä muuttolintujakaan juuri satunnaisesti näe, oli kojuun kuuluva äänimaailma jo hyvinkin keväistä. Hämärissä vihelsi varpuspöllö eri puolilta kuuluvien mustarastaan huilusointujen sekaan. Valoistumisen myötä aloitti sepelkyyhky soidinhuutonsa kilpaa harmaapäätikan ja palokärjen kanssa. Joutsenten toitotus kuului läheiseltä lammelta ja peippokin tapaili laulua. Hippiäisiä ei kojuun kuulunut, mutta metsissä niitä tuntui nyt olevan kaikkialla, vaikka lopputalvella ne tuntuivat olleen hyvin vähissä.
Lauantai-iltapäivän räntäsateessa syntyi jotain kuvaa, mutta sunnuntain upea päivä meni etupäässä ajeluksi.
Saturday morning was the very first time this spring a lek of Black Grouses. I did not got any good pictures of Cocks, but got into feeling of the intensity of spring time. Into the hide I heard a whistling Pygmy Owl and got some pictures of it after wards.
| Pisteet | Nimimerkki | Palaute/kysymys |
| 9 p |
Jni |
Jotenkin krapulainen fiilis kuvassa. Hauska. |
| 9 p |
Leenu |
Hieno tiukkailmeinen katse kameraan! |
| 8 p |
MS |
|
| - p |
|
|
| 10 p |
Rudi |
Satumaisen kaunis! :) |
| 9 p |
Olli Tenovuo |
Harvinaisen hieno oksa, muuten varpuspöllökuvaksi aika tavanomainen. |
| 10 p |
|
|
| 10 p |
arsu |
|
| 9 p |
Sirkka Perttunen |
Mikä katse! Hyvä kuva! |
| 8 p |
Mikko W |
Taustan levottomuus, tai siellä oleva yksi oksa, tiputtaa pisteen.
Siihen ei voi lintukuvauksessa kauheasti vaikuttaa paitsi patikoimalla, mutta silti... |
| 10 p |
AB |
|
| 9 p |
Enska |
Ollapa tämä kuvattu laajkulmalla - niin ja olisipa mukana vielä ne äänet. |
| 10 p |
|
|
| - p |
Arto |
Enskalle ja kaikille muillekin tiedoksi. Sivuilla on jatkossa myös Hannu Jänneksen julkaisema viikon ääni, joka tällä kertaa on satummoisin juuri varpuspöllö. Etusivun linkistä avautuu sivu, jolla ääni kuuluu. Äänitiedosto on iso, joten hitaan yhteyden omistajat, valmistautukaa pieneen odotukseen. |
| 10 p |
HEIKKINEN LAURA |
hieno lintu |
| 9 p |
Mikkelin Miina |
Taas niin tehokkaan näköinen pöllö. Kyllä saa myyrät kyytiä. |
Pistekeskiarvo 8.93, annettuja pisteytyksiä 44.