|
|
||
Suokukko Ruff Philomachus pugnax Loviisa, Finland, 8.5.2010 Canon EOS 1D Mark IV, EF 500 mm F/4 L IS USM |
![]() Kirja signeerauksilla: book with signatures:
Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest): | |
|
Viikko meni työmatkalla, eikä viikonvaihteen säät oikein suosineet kuvaajaa - paitsi lauantai-iltana. Sateisen päivän päätteeksi kehittyi lyhytaikaisest hienot valot. Satuin vielä olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kahlaajalammella oli varmaan pari sataa liro ja kymmeniä suokukkoja. Eri värisiä koiras suokukkoja patsasteli aivan piilon edessä lirojen joukossa. Toki samoja lintuja olen vuosien aikaan kuvannut vaikka kuinka paljon, mutta nyt niitä on sitten kuvattu myös paremmalla kameralla. Viikkariksi valitsin tilannekuvan, jossa pöyhistelevä koiras näyttää hieman hassulta.
Vaihdettuani kaukoputken ja sen lajityypin harrastuksen pelkästään kuvaamiseen, harvinaisia lintuja on osunut kohdalle aika harvoin. Tilanteet ovat tietenkin tulleet aina yllätyksenä, koska en ole harvinaisuuksia aktiivisesti hakenut. Tällä kertaa tilanne kehittyi yli lentävästä lentävästä kalatiirasta, jonka nokassa roikkui pieni hauki. Samaan aikaan takaani kuului naaras kalatiiran kerjuuääni. Käänsin kameran välttömästi äänen suuntaan ja ehdinkin saada kalan luovutuksen kuvaan. Lopputilanteessa kamera kuitenkin hukkasi kalatiirat tarkennuksesta ja tarkentui etualalle lennähtäneeseen kahlaajaan. "Hiton liro tuli eteen", tuumin ja siirsin fokuksen välittömästi takaisin tiiroihin. Aivoissa kuitenkin tapahtui jälkimääritys lampivikloksi ja käänsin tarkennuksen taas pikaisesti vikloon. Sehän se oli. Elämäni ensimmäiset kuvat lajista syntyivät todella vahingossa. Mottonani on ollut, että jos kuvauspäivänä saa kuvia uudesta lajista, erikoisesta tilanteesta tai vanhat lajikuvat selvästi paranevat, kuvauspäivään pitää olla tyytyväinen. Viikonkuvan suokukkotilanteen ja lampiviklokuvien lisäksi paranivat kuvat heinätavista ja jouhisorsakoiraasta, joten voi olla ihan tyytyväinen säistä huolimatta.
Saturday 8th May was rainy and quite windy, but Wood Sandpipers and Ruffs had a very good migration day. Because bad weather conditions, lot of waders took down. At my local photographing place was about 200 Wood Sandpipers and some tens of Ruffs. Sunday I was taking pictures of a pair of Common Terns, when some wader appears into front of Terns. It was a Marsh Sandpiper! First ever photographs of this quite rare species.
Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä
|
Lampiviklo
Heinätavi
Garganey Anas querquedula
Pukkila, Finland, 7.5.2010
Canon EOS 1D Mark IV, EF 500 mm F/4 L IS USM * 1.4 ext.