Jonkin aikaa myöhemmin piippariin (Bongariliiton silloinen hälytysjärjestelmä) tuli viesti (lintumäärittäjien) nimimiehiltä: "Luhtakana Pukkila Kantele, pikkuhuittinaaraas tyyppinen ääntelijä". Ei ollut epäilystäkään, etteikö viestillä kyseenalaistettu alkuperäinen pikkuhuittimääritykseni. Eipä ollut mitään millä todistaa omaa havaintoani, vain hyvä kuvaus rariteettikomitealle, jolla havainto meni läpi, mutta ihan varmasti vahva epäilys jäi.

Tänään ei tarvitse jättää mitään havaintoa dokumentoimatta. Lauantaina olin kymmenen aikaan aamupäivällä Pukkilan Kanteleenjärvellä, kun kuulin luhdalta aktiivista naaras pikkuhuitin soidinta. Nyt olisin voinut laittaa jo heti havaintopaikalta verkkoon niin kuvan kuin äänitteenkin löydöstäni. Äänitettä voit kuunnella tästä linkistä, kuva löytämästäni pikkuhuittinaaraasta näkyy viikon kuvassa ja muutama lisää on lajikansiossa.

Varmistaessani vielä havaintoa vertaamalla ääntä lintulevyn ääniteeseen, kuului taivaalta tuttua "tiy" kutsuääntä. Pian sainkin silmiini taivaalta järvelle tippuvan lampiviklon hoikan hahmon.

Vuosi sitten keväällä vietin Markuksen kanssa unohtumattomat kaksi päivää ulkomerellä veneessä keskellä allien ja mustalintujen päämuuttovirtaa. Yhtälö upea tyyni keli, päämuutto ja itse silloin vapaana merellä tuntui mahdottomalta toistaa. Niin vain heti tänä keväänä meni paremmaksi. Meri oli käsittämättömän tyyni ja sää liki helteinen - tähän aikaan vuodesta ulkomerellä ei usein voi pukeutua vain lyhythihaiseen paitaan. Lisäksi muutto oli aivan uskomaton. Kuikkalintuja, hanhia ja ennen kaikkea alleja sekä mustalintuja katkeamattomana virtana kohti itäkoillista ja me sen kaiken menon keskellä. Päivän aikana laskettiin Porvoon Söderskärillä puoli miljoonaa vesilintua allin ollessa valtalaji.

Tunnelma olisi ollut aivan täydellinen, ellei mielessä olisi koko ajan ollut munkkikorppikotka. Jos olisin pysynyt mantereella, olisin mitä luultavimmin nähnyt tuon komean ilmestyksen, joka vietti vielä yön kotikunnassani!Ehkä kuitenkin oli paremmassa paikassa.

Palaillessamme auringon laskiessa kohti leiriä, veneen reitille osui etelänkiisla, josta syntyivät päivän hienoimmat kuvat vasten laskevan auringon punaamaa merta. Viimeisissä kuvissa aurinko oli enää valoviiruna taivaanrannassa.

Saturday 22th I was lucky to find a female Little Crake calling at daylight. Once before 31.5.1995 I heard a female at very same lake. At that time it was only my word that I had really heard the species. Today I'm able to send digital pictures and recording immediately into the Internet! Times have really changed.

Thursday I and Tomi Muukkonen were out at sea to look and photograph a huge migration of arctic water birds. During the day around 500 000 fly over heading to North-East. It was just amazing to be out the at very warm and totally calm weather.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä