Lintukuvaviikko 27/2017

 



Kalalokki ja -tiira
Common Gull and Common Tern Larus canus & Sterna hirundo
8.7.2017 Loviisa
Canon EOS 1DX Mark II, 840 mm, f/6.3, ISO-400, 1/3200 sec. Tripod used






Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest):

10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Satisfactory
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

Oli lauantaiaamusta sunnuntain aamupäivään Loviisan Hamnskrärillä. Menin ja valitsin rantautumispaikkani tuuliennusteiden mukaan. Tosi hyvin voi luottaa meriennusteeseen nykyisin. Kaikki tuulemisen ajoitukset ja suunnanmuutokset olivat tuulikartassa juuri kuin tapahtui.

Saaressa oli jotenkin syksyiset tunnelmat. Ensinnäkin kylmän meriveden vuoksi oli aika viileää auringonpaisteesta huolimatta. Toisekseen yhtään muuta venekuntaa ei saareen saapunut, vaikka lomakausi on parhaimmillaan ja meri oli varsin rauhallinen. Ja vielä saaressa oli vuodenaikaan nähden hieman outoja lähinnä muuttoaikoina tavattavia vieraita, kuten punavarpunen, käki, sarvipöllö ja pikkusieppo.

Kävin harrastamassa kellupiilokuvausta molempina aamuina. Merivesi oli sen verran viileää, että alusvaatetus piti olla sama kuin ole keväällä. Lisäksi kuvailin tiirayhdyskunnan touhuja. Viikkarissai kalalokki anastaa takaa-ajon päätteeksi kalan kalatiiran nokasta.

Pilkkasiipiä on yhä hämmästyttävän paljon. Mukana oli yhä noin 30 mustalintua - en muista että koskaan aiemmin olisi mustalintuja ollut vastaavia määriä läpi kesän näillä vesillä. Joku ravintokohde niitä houkuttaa. Olisiko sinisimpukoiden massaesiintymä?

A Common Gull is taking a fish out from bill of a Common Tern. Common gulls are quite often chase terns trying to take their catch. The moment when gull take the fish it is not quite difficult to get in picture, because high speed and quick turns of chase.

 





Kiitos palautteesta - Thanks of feedback

Voit antaa kuvalle palautetta alla olevaan tekstikenttään. Teksti tulee esille viikonkuva-sivuille.

You can send comments or ask the photographer a question by using the form below. Your comments / questions will be published on the ‘Picture of the week’ page.

Viesti/Message:


Nimi tai tunnistettava nimimerkki/Posted by:


NimimerkkiPalaute






Edellinen viikkoLintukuva.fi Seuraava viikko