Lintukuvaviikko 36/2008

 



Kuvassa västäräkki
White Wagtail - Motacilla a. alba
Loviisa, Finland, 6.9.2008
Canon Mark III D, Canon 500mm f4 IS USM * 1.4 ext.

Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest):
10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Satisfactory
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

Viikon aikana syntyi vähemmän kuvia kuin kertaakaan sitten talven pimeimpien viikkojen! Lauantaiaamu oli kyllä hieno, mutta valitsin kohteen väärin. Lapinjärvellä ei ollut juuri mitään kuvattavaa. Sunnuntaiaamuna kävin merellä, toteamassa, ettei Kummelskärillä ollut juuri lainkaan pikkulintuja. Erikoista oli, että Gustav Nordenswan raportoi Porvoon Söderskärin lintuasemalta hyvin runsaasta pikkulintuesiintymästä. Ilmeisesti aamuyön saderintamat olivat ohjanneet yömuuton ohi Pellingin saariston.

Viikon kuvan pelastivat västäräkkikuvaukset. Lauantai-illan raskaat pilvet pimensivät kuvausolosuhteet niin, että 1/2500 sekunnin valotusajalla ISO-luku oli 3200. Silti syntyi muutama ihan hyvä ruutu vauhdikkaista tilanteista hyttyspyynneissä.

Tämän viikon olen ahkeroinut viime vuoden syyskuun kuvia lajikansioihin. Kun puran tuoreet päivän kuvat kansioihin, poistan niistä selvästi epäonnistuneet, ja poimin heti erottuvat parhaat viikon kuvan valintoihin. Jossain vaiheessa on käytävä koko jäljellä oleva kuvamäärä läpi tarkemmin, ja seulottava sieltä parhaimmisto lajikansioihin. Nyt olen siis menossa vajaan vuoden takaisissa kuvissa. Ihan pian, ehkä jo tänään, siirrän syyskuun 2007 kuvat palvelimelle. Merkittävimmät päivitykset tulevat närhi, västäräkki, pikkusirri ja tylli kansioihin.

During the week I took less pictures than ever since darkest weeks of last winter. Main reason was cloudy and rainy days during the week, but also because I was at wrong place during Saturday morning, when we had good sunny weather. The weeks picture I took at Saturday evening, when thick clouds made bad light conditions. To get pictures of Wagtails chasing mosquito's I had to use 1/2500 second exposure time, then ISO speed had to be 3200.




Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä





 

Edellinen viikkoLintukuva.fi Seuraava viikko






















Birding Top 500 Counter