Viikon Kuva 14/2018

 





Anna kuvalle pisteet:

10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Quite good
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

7 April 2018 Utö Finland.

Kuudes huhtikuuta alkuillasta katselin ikkunan läpi Utön ruokintaani ja huomio kiinnittyi noin sadan peipon joukossa oudonnäköiseen lintuun. Katseltuani tovin lintua kiikareilla totesin sen muistuttavan Marokossa näkemiäni Aficana rodun peippoja. Otin pikaisesti ikkunan läpi muutaman kuvan ja hälytin Jorma Tenovuon kirjallisuuden kera paikalle. Totesimme linnun muistuttavan Marokon lintuja sen verran paljon, että hälytimme saaressa olleet lintuihmiset paikalle. Tiivistunnelmaisessa olohuoneessani linnun uudelleen ilmestymistä odoteltiin hämärtyvässä illassa turhaan.

Seuraavana aamuna lintu palasi ruokinnalle ja käytin muutaman tunnin linnun kunnolliseen dokumentointiin. Lentokuvista lopulta selvisi, että pyrstön kuviointi oli peippomainen eikä sopinut Africana rodulle. Kyse on oudon värisestä peiposta, jonka kaltaisia on nähty kolme yksilöä aikaisemmin Suomessa. Aiheesta on tulossa juttu Linnut-lehteen ensi vuoden alussa.

Canon 1DX mkII, 600mm f4.0 II, 1/160s, f10.0, ISO500

Picture of the week shows a strange looking Chaffinch resembling race africana resident in Morocco.






PisteetNimimerkkiPalaute/kysymys




Home Page