En edes tajunnut olevani jään päällä, kun vajosin rintaani myöten kylmään veteen. Lumi oli tuiskunnut penkan loivaksi joen päälle, eikä alla tainnut olla juuri lainkaan jäätä. En edes ehtinyt yrittäkään pelastaa kameraani. Vasta hetken päästä edes tajusin kamerankin oleva uppeluksissa jossain lumisohjon alla. Nostin kameran ylös vedestä ja karkeasti kiroten lähdin pyrkimään tulojäljille. Ensimmäinen yritys nousta takaisin penkanlle tulojäljille päättyi uuteen vajoamiseen - ja taas meni kamerakin veden alle. Nyt heitin, siis oikeasti heitin, kameran kauemmaksi penkalle, ja aloin taas yrittää ylös kapuamista. Pian tajusin, että lumikengät jalassa ei nousu varsin jyrkästi nousevalle jokipenkalle tule onnistumaan.

Mahdotonta sanoa jälkeen päin, kauanko olin rintaani myöten vedessä, mutta ajatuskulun muistan aika selvästi. Kun tajusin, etten penkalle jaksa nousta, käänsin katseeni toiseen suuntaan. Taisin puhua ääneenkin jotain tyyliin: "Tässäkö tämä nyt oli? On pakko tehdä pikaisesti jotain, ennen kuin alan kangistumaan." Joen suunnassa on ehjä jäänreuna, pääsisikö sinne? Näkyvä jäänreuna oli muutaman sentin paksuinen, eli kannatti yrittää. Tajusin myös, että se saattoi olla lopullinen ratkaisu. Jos jää pettäisi, eivätkä lumikenkäjalat yltäisi pohjaan, niin... Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, penkan suuntaan en ainakaan pääsisi. Kumman laskelmoivasti sitä osaa ajatella hädän hetkellä!

Keskiosan jäälle pääsin helposti kierähtämään ja jää kesti! Pyörin jäältä edellen vähän matkan päästä ylös penkalle, noudin kameran ja laitoin juoksuksi. Autolle oli alle 200 metriä matkaa, ja sieltä viela 20 kilometrin ajomatka kotiin. Oikeastaan kauhean kylmä ei ehtinut tulla missään välissä, niin paljon oli kiihkoa veressä.

Matkalla autolle kameran laukaisunappi osui johonkin. Jäätyvän sohjon peittämä kamera rätisi kuin ei mitään. Ihan niin hyvin tarina ei kuitenkaan päättynyt. Illallakin kamera toimi vielä mainiosti, mutta sunnuntaiaamuna kamera oli mykkä. Nyt illalla kamera taas toimii! 500 millinen oli sen sijaan täydessä iskussa heti sukelluksen jälkeen. Alla oleva kuva hiiripöllöstä on otettu vaatekerran vaihdon jälkeen.

Above is a long story where I write about one of the most serious moments of my life: I felt into ice in breast deep water. I had problems to get up from the water, because snowshoes. However, here I am. Have to tell also that air temperature was about -20 degrees Celsius and I had Mark IV with 500 mm objective with me and in water!